Etusivu

Taiteenperusopetuksen lukukausi päättyi 8.5.

Syksyllä 2012 kuvataidekoulu siirtyy Järvenpään Opiston alaiseksi, eikä sitä enää ylläpidä kannatusyhdistys. Ilmoittautuminen syksyn ryhmiin tapahtuu elokuussa Opiston ilmoittaumisohjelmien kautta. Toiminta jatkuu entisenlaisena joskin siirtyy Aholan kunnostettuihin tiloihin, jos remontit valmistuvat ennen syyskuuta ja uuden kauden alkua. Entiset opettajat jatkavat opettamista kuvataidekoulussa, eikä toiminta merkittävästi muutu nykyisestä.

Kesäkuvis

JÄRVENPÄÄN KUVATAIDEKOULU JÄRJESTÄÄ JÄLLEEN KESÄKUVISTA PIKKU AINON TALOLLA, VALTUUSTOKADULLA.


KESÄKUUSSA 4.6.-8.6.2012         1. RYHMÄ  KLO 11 - 13  Ryhmä on täynnä

                                                          2.RYHMÄ KLO 13 - 15

KESÄKUUSSA 11.6. - 15.6.           3.RYHMÄ KLO 11 - 13  Ryhmä on täynnä

                                                          4.RYHMÄ KLO 13 - 15

ELOKUUSSA 6.8. - 10.8                 5. RYHMÄ KLO 11 - 13


KUVIKSEEN VOI OSALLISTUA JOKO YHDEKSI VIIKOKSI TAI KAHDEKSI, ERI VIIKOILLA TEHDÄÄN ERI TEHTÄVIÄ.
KESÄKUVIKSESSA TEHDÄÄN SAVITYÖ, PIIRRETÄÄN, MAALATAAN,TEHDÄÄN MOSAIIKKIA KANKAANPAINANTAA JNE. JOS SÄÄ SALLII, TYÖSKENNELLÄÄN ULKONA PIHAPIIRISSÄ. OMAT EVÄÄT VOI OTTAA MUKAAN.


KESÄKUVIS ON TARKOITETTU 7-13-VUOTIAILLE,

HINTA ON 60e/ VIIKKO.

OPETTAJANA TOIMII  KUVATAIDEKOULUN OPETTAJA TaM SUSANNA TUOMINEN


ILMOTTAUTUMISET 16.5.2012 MENNESSÄ  HANNE LINDSTÖMILLE SÄHKÖPOSTITSE
hanne.lindström (at ) gmail.com  tai puhelimitse 044 26 31 669

ILMOTTAUTUESSA, KERRO TOIVERYHMÄ, MUTTA MYöS, JOS JOKU MUU RYHMÄ KÄY, JOTTA SAADAAN RYHMÄT TOTEUTUMAAN JA TASAISESTI TÄYTEEN

 




Kuvataidekoulu ja taiteen perusopetus

Järvenpään Kuvataidekoulussa opetetaan 5 - 19 -vuotiaille lapsille ja nuorille piirtämistä, maalaamista ja muotoilua sekä tutustutaan kuvataiteen, kuvallisen viestinnän ja muotoilun perusteisiin.

Pääosa toiminnasta on koko vuoden mittaisin kursseja joilla käydään kerran viikossa 45 min - 2h15 min. Lukukausimaksut allekoulukouluikäisiltä 105 euroa/ lukukausi (200e/ lukuvuosi) koululaisilta 145 - 165 euroa / lukukausi.

Kuvataidekoulu on kannatusyhdistyksen ylläpitämä Järvenpään kaupungin tukema ja valvoma taiteen perusopetusta antava koulu. Syksystä 2012 kuvataidekoulua ylläpitää Järvenpään kaupunki.

Kuvataidekoulussa opetellaan käyttämään tavallisia, tuttuja materiaaleja kuten lyijykynä, vesivärit, punasavi tarkoituksenmukaisesti ja monipuolisesti, sekä kokeillaan erikoisempia (öljyvärit, akryylivärit, grafiikan menetelmät jne.).

Oppitunneilla tehdään opettajien antamia tehtäviä, niiden yhteydessä käydään läpi teoriaa esim. värioppia, sommittelua, perspektiivioppia, anatomiaa,taidehistoriaa. Kuvataidekoulu sopii lapsille joita itseään kiinnostaa piirtäminen, maalaus ym käsillä tekeminen.


Oppilaita on vuosittain noin 240, ryhmiä noin 25.
Järvenpään Kuvataidekoulu on toiminut 23 vuotta Pikku-Ainon kotina tunnetussa vaaleanpunaisessa huvilassa Valtuustonkatu 11, Järvenpään keskustassa. Syksyllä 2012 on tarkoitus siirtyä Aholan kunnostettuun yläkertaan. osoite on Sibeliuksenväylä 57.

Opetusryhmiä on myös Järvenpään peruskouluilla, tänä vuonna Mankalassa ja Kyrölässä.
Syksyisin mukaan mahtuu noin 70 uutta oppilasta.


Hanne Lindstrom
TaM
Kuvataidekoulun johtava opettaja
puh. 044 26 31 669
hanne.kinanen(at)
jarvenpaankuvataidekoulu.fi


admin